Pietarin kumppanikaupungit ja – alueet –seminaari Amabassadorissa 26.01.2017
Pietarissa 26. tammikuuta pidettiin seminaari, johon osallistui osanottajia Suomesta vakavasti kiinnostuneita aktiivisesta ja pitkäaikaisesta yhteistyöstä Nevalla sijaitsevan kaupungin kanssa sekä Suomen ja Venäjän välisen liiketoiminnan ja kulttuurin kumppanuuden kehittämisestä. Tapahtumaan osallistui edustajia Imatralta, Lappeenrannasta, Savonlinnasta, Mikkelistä, Oulusta sekä Saimaan alueelta. Joukossa oli sekä kaupungin hallinnon että yritysten edustajia. Matkailualan edustajille järjestettiin ennen seminaaria workshop, jossa Suomen yritykset esittelivät palvelujaan Pietarin matkanjärjestäjille.
18. helmikuuta 2016 FinRusMedian edustajat osallistuivat matkailualan yritysten näyttelyyn Jyväskylässä
Jyväskylän kaupunginteatterissa 18.02.16 Suoma ry järjesti Suomen suurimman matkailun osto- ja myyntitapahtumaan. Näyttelyyn osallistui yli 50 suomalaista matkailualan yritystä Suomen eri kaupungeista.
8.-10.10.2015 INWETEX – CIS TRAVEL MARKET – 23. kansainvälinen näyttely Pietarissa
FinRusMedian työntekijät ottivat osaa näyttelyyn kolmena päivänä 8.-10.10. Näinä päivinä sekä jaettiin Suomen yritysten matkailuesitteitä että myös käytiin lyhyitä neuvotteluja mahdollisesta yhteistyöstä Pietarin eri yritysten kanssa, mm. matkaoperaattorit ja matkatoimistot, majoitusliikkeet, kuljetus- ja liikennealayritykset, media.
Suomalaisen Mosaiikin 22 numero esillä kaksilla suurilla messuilla 3.-5.4.2015!
Suomalaisen Mosaiikin 22 numeron ilmestymisajankohta on ajoitettu siihen, kun RIAL-Pronto-kustantamo osallistuu kaksille suurille messuille: Kiinteistömarkkinat (5 000 kpl) ja Loma ilman rajoja. Kesä (1 000 kpl). Molemmat messut pidettiin Pietarissa samanaikaisesti 3.-5.4.
Suomalainen Mosaiikki kiinteistömessuilla Pietarissa 7. – 9.11.2014
RIAL-Pronto-kustantamo esitti Suomalaista Mosaiikkia kiinteistömessuilla Pietarissa 7.-9.11.2014. Messujen vieraat saivat käsiinsä Kädestä käteen –lehden ja sen kanssa myös Suomalaisen Mosaiikin 17. numeron. Messuilla työskentelevien RIAL-Pronton työntekijöiden mukaan, messuilla kävi erittäin suuri määrä Pietarin asukkaita. Kuten selvisi myöhemmin, nämä messut Pietarissa olivat tämän vuoden suurimmat kävijämäärän kannalta. Eniten heitä oli viikonloppuna – lauantaina ja sunnuntaina. Näin ollen Suomalainen Mosaiikki osui moniin mitä erilaisimpien pietarilaisten käsiin. Ja jos lasketaan tarkemmin niin 5 000 ihmisen käsiin. Toivomme, että tämä mainontatemppu tuo hyötyä Suomen mainostajille. Yksi asia on varma – suomalaisista yrityksistä ja palveluista saivat tietää heti monet ja monet pietarilaiset.
18 syyskuuta 2014 FinRusMedian edustajat kävivät matkanjärjestäjänäyttelyissä Jyväskylässä
Suoma ry:n järjestämä Suomen suurin matkailun osto- ja myyntitapahtuma järjestettiin Jyväskylässä 18.9.14.
FinRusMedian edustajat kävivät matkanjärjestäjänäyttelyissä Helsingissä 15. syyskuuta 2014
Suoma ry:n järjestämä Suomen suurin matkailun osto- ja myyntitapahtuma järjestettiin Helsingissä 15. syyskuuta 2014
Pietarissa ilmestyi Suomalaisen Mosaiikin kuudes numero vähän ennen kesälomia
Suomalaisen Mosaiikin kuudes numero ilmestyi Pietarissa 12. toukokuuta. Erittäin hyvin. Kolme viikkoa ennen kesän alkua. On aikaa miettiä mihin on parempi lähteä lomalle, mihin majoittua, mitä katsella ja missä tehdä ostoksia. Tässä numerossa Suomalaisen Mosaiikin ilmoitukset ovat sijoitettu Kädestä käteen -lehden viimeisille sivuille.
Suomalaisen Mosaiikin viides numero ilmestyi Pietarissa toukokuun juhlien kynnyksellä
Suomalaisen Mosaiikin viides numero ilmestyi Pietarissa 28.4.2014, muutamaa päivää ennen Venäjän toukokuun juhlapäiviä.Tänä vuonna juhlapäiviä Venäjällä ovat 1.–4.5. ja 9.–11.5.
Suomalainen Mosaiikki Asuntoprojekti-messuilla Pietarissa 19–20.04.2014
Suomalaisen Mosaiikin 4. numero pääsi jakeluun Asuntoprojekti-messuilla - Kaupunki-, maaseutu ja ulkomaankiinteistöjen näyttelyssä Pietarin SKK:ssa 19.–20.4.2014.
Suomalaisen Mosaiikin 4. numero ilmestynyt 14 huhtikuuta 2014
Maanantaina 14. huhtikuuta ilmestyi Suomalaisen Mosaiikin neljäs numero. Osa painoksesta takuuvarmasti pääsee jakeluun Asuntoprojekti-messuilla - Kaupunki-, maaseutu ja ulkomaankiinteistöjen näyttelyssä Pietarin SKK:ssa 19.–20.4.2014. Tämän lisäksi jokaista Suomalaisen Mosaiikin ilmoitusta nyt mainostetaan FinRusMedia-projektin kautta sosiaalisissa verkostoissa: VKontakte, Twitter ja Youtube. Uusia osallistujia liittyy joka päivä!
Suomalainen Mosaiikki Kiinteistömessuilla Pietarissa 28 - 30.03.2014
RIAL-Pronto-kustantamo on esitellyt Suomalaista Mosaiikkia Kiinteistömessuilla 28.–30.3.2014 Lenexpossa Pietarissa. Pietarin Kiinteistömessujen kävijät saivat Kädestä käteen-lehden ja sen kanssa myös Suomalaisen Mosaiikin 3. numeron. Messuihin osallistuneet RIAL-Pronton työntekijät ovat kertoneet, että tällä kertaa jotkut kävijöistä kyselivät heiltä lehteä, jossa on julkaistu suomalaisia ilmoituksia. Eräs kävijöistä sanoi, että oli nähnyt Suomalaisen Mosaiikin PDF-version Internetissä ja tuli messuille saadakseen itselleen lehden paperiversion.
Suomalaisen Mosaiikin 3. numero ilmestynyt 24 maaliskuuta 2014
Maanantaina 24. maaliskuuta Pietarissa on ilmestynyt Suomalaisen Mosaiikin 3.numero. Toimintaamme on liittynyt taas uusia mainostajia – kuusi yritystä eri Suomen kaupungeista. Suomalaisen Mosaiikin sivumäärä Kädestä käteen –lehdessä on lähes kaksinkertaistunut viime numeroon verraten, ja tällä kertaa mainosaineistoa vain hiukan ei riittänyt että tulisi täydet neljä lehtisivua.
Suomalaisen Mosaiikin toinen numero ilmestynyt 3 maaliskuuta 2014
3. maaliskuuta Pietarissa on ilmestynyt Suomalaisen Mosaiikin toinen numero. Toisessa numerossa suomalaisten mainostettavien tavaroiden ja palvelujen valikoima on jo paljon laajempi: lomailumahdollisuuksia, ostoksia, liiketoimintaa, terveyspalveluja, kulttuuriohjelmia.
Asuntoprojektin messuilla Pietarissa 8.-9.helmikuuta 2014 Suomalainen Mosaiikki oli erittäin suosittu
RIAL-Pronto-kustannusyhtiö esitteli Suomalaista Mosaiikkia Kaupunki-, maaseutu- ja ulkomaankiinteistöjen -näyttelyssä Pietarin Jääpalatsissa 8.-9.helmikuuta. RIAL-Pronton työntekijöiden mukaan Suomalainen Mosaiikki oli erittäin suosittu lukuisien osallistujien keskuudessa. Kädestä käteen – lehti, jossa oli julkaistu suomalaisia mainosilmoituksia, levisi hetkessä. Eniten malttamattomat osallistujat nappasivat lehden suoraan RIAL-Pronton työntekijöiden käsistä samalla kokonaan todistaen lehden nimeä Kädestä käteen.
Suomalaisen Mosaiikin ensimmäinen numero ilmestynyt 3 helmikuuta 2014
Maanantaina, 3. helmikuuta, Pietarissa Kädestä käteen – lehdessä julkaistiin ensimmäistä kertaa temaattinen osio Suomalainen Mosaiikki mainosilmoituksineen suoraan Suomesta! Tätä päivää voi oikeutetusti pitää Suomalaisen Mosaiikin syntymäpäivänä.